Saattajakortti liikuntapaikkoihin
Saattajakortti on tarkoitettu liikuntaharrastuksen tukemiseen henkilöille, joille yksin liikkuminen liikuntapaikoissa ei ole mahdollista. Saattajakortilla parannetaan kaupungin tarjoamien liikuntapalveluiden saavutettavuutta kaikille.
Jos tarvitset jatkuvasti avustajaa liikuntaharrastuksessasi, voit hankkia itsellesi saattajakortin. Saattajakortin haltijalla on oikeus ottaa mukaansa maksutta yksi avustaja liikuntapaikoille, esimerkiksi kuntosalille tai uimahalliin. Saattajakortilla pääsee:
- Urheilutalo Raahelaan
- Kuntokeidas Vesipekkaan
- Raahen liikuntahallille.
Toimi näin
Jos tarvitset saattajakortin, täytä saattajakorttihakemus. Toimita hakemus liitteineen Kuntokeidas Vesipekkaan.
Kenelle ja millä ehdoin
Saattajakortti on tarkoitettu Raahen seutukunnassa (Raahe, Pyhäjoki, Siikajoki) asuvalle pitkäaikaissairaalle tai vaikeasti vammaiselle henkilölle. Saattajakorttihakemukseen tulee liittää lääkärin, sairaanhoitajan, fysioterapeutin tai muun sopivan terveysalan ammattilaisen lausunto avustajan tarpeesta.
Saattajakortti on voimassa kolme vuotta myöntöpäivästä lähtien. Saattajakortti ei ole voimassa maksullisissa tapahtumissa, eikä esimerkiksi urheiluseurojen järjestämissä tapahtumissa.
Maksullisuustieto
Sovionkatu 25
92100 RAAHE
Aukioloajat:
Maanantai 8.00 - 16.00
Tiistai 8.00 - 16.00
Keskiviikko 8.00 - 16.00
Torstai 8.00 - 16.00
Perjantai 8.00 - 16.00
Lauantai 8.00 - 21.00
Sunnuntai 8.00 - 21.00
Maanantai 16.00 - 21.00
Tiistai 16.00 - 21.00
Keskiviikko 16.00 - 21.00
Torstai 16.00 - 21.00
Perjantai 16.00 - 21.00
